Helmenkalastajien esikoisalbumi "Saavuit kuin kevät tuo" (MGM-225) tuo ilon syksyyn ja uutta tuotantoa tanssikansan korville. Uutta albumia on tehty kuin "Iisakin kirkkoa", joten se on alusta loppuun asti hiomalla hiottu ja takuulla Helmenkalastajamaista.
Albumilta irtosi radiosoittoon jo aiemmin single "Venuksen malja" (MGM-216), joka on Helmenkalastajien solistin Jarkko Järvenpään sävellys ja sanoituksen takaa löytyy Kaje Komulainen.
Helmenkalastajat tekevät tanssikeikkaa suosion harjalla nöyrällä asenteella, muttei nöyristellen. Pohjalainen orkesteri voitti ”Viihdyttäjä 2008” –tanssiorkesterikilpailun, josta aukeni suurimpien keikkapaikkojen estradit.
Helmenkalastajat ovat ymmärtäneet tanssimusiikin perimmäisen olemuksen ja sen, että soittaminen on aina mukavaa, joka saa näkyä myös esiintymisessä. "Helmarit" soittavat monipuolista tanssimusiikkia iloisella pelimannimeinigillä suoraan tanssikansan sydämiin.
Levyjulkaisutanssit tanssitaan 4.syyskuuta Luhurikan lavalla Lapualla. Kaikki mukaan tanssimaan!