Kuva-albumiin lisätty kuvia Onnen Kerjäläiset -musikaalista!
Kuva-albumin kuvastoa on jälleen päivitetty. Kuvia löytyy nyt myös parhaillaan eri paikkakunnilla kiertävästä Onnen Kerjäläiset-musikaalista (Tampere-talo, ensi-ilta 26.11), joka on taattua viihdettä koko kansalle. Se on täynnä Jaakko Tepon juttuja ja musiikkia, kaksi tuntia täyttä ilottelua.
Musikaalikertoo siitä, kuinka Onni Laukkasesta tuli ruikonperäläinen. Myyntiedustaja Onni Laukkanen tulee pikitien päästä työmatkalle Ruikonperälle ja kohtaa matkabaarissa Hilma Holkin ja ihastuu häneen. Ennen kuin Onni pääsee kosimaan Hilmaa, niin kerkeää tapahtua paljon, kun Ruikonperän äijät yrittävät hyötyä tästä ravattisonnista mahdollisimman paljon.
Musikaalissa joudutaan nostamaan porakaivoja pystyyn, naaraamaan anoppia koskesta, koko ryhmän päätyen lopulta raveihin jännittämään totoluukkujen liepeille.
Musikaalin päähenkilöt
Jaska - Ismo Apell
Muistetaan tv-sarjoista Puhtaat valkeat lakanat ja Karjalan kunnailla. Näyttelee parhaillaan Tampereen työväenteatterin suositussa Vuonna 85- musikaalissa.
Hilma - Johanna Debreczeni
Tangokuningatar vuodelta 2004. Näytellyt Tv-sarjassa Tumma ja hehkuva veri. Musikaalissa Grease ja operetissa Tanssiva Savoy.
Onni - Ville Seivo
Muistetaan Tuomo Tervajoen roolista tv-sarjasta Salatut elämät. Perustajajäsen Karstulan kesäteatterissa. Opiskellut elokuvanäyttelijäksi Stadiassa.
Veikko - Jarkko Tiainen
Näytellyt pastori Pohtoa Tv2:n maalaiskomediasarjoissa. Näytellyt pääroolin tv-elokuvassa Kirkkaat kaakelit.
Vartti - Manu Havisalmi
Kotkalaislähtöinen free-lancer näyttelijä Tampereelta. Näytellyt mm. Tampereen komediateatterissa. Oli perustamassa 2000-luvun alussa Teatteri Kuusta, joka tuotti mm. Tuntematon sotilas näytelmän.
Ohjaus : Ville Virkkunen
Huumoriasiamiehenä: Markku Pölönen
Musiikki:
Duo Spektaakkeli & Onnen Kerjäläiset yhtye
Kitarat, kilkuttinet ja kiekasut : Janne Suhonen & Pertti Feller
Rummut ja rytmipuoli : Kämy Kämäräinen
Basso : Jani Raatikainen
Lavastus: Jani Jalkanen / J.J. Production
Valo- ja äänisuunnittelu: Mika Auvinen / Voiceboys Oy